15.7.14

Muistatko miltä tuntuu







Kastella jalat heinikossa
ja niin edelleen.

Parhaita asioita tänä kesänä.
Niin kirkasta, että pakahdun.


10.7.14

Karataan, leikitään









































Torstaiseikkailu.

Yksi asioista, joita olen päättänyt toteuttaa:

tee arjestasi niin mukavaa kuin pystyt.
Mutta muista silti välillä pyykätä.

8.7.14

Melissa, porovauva




Vasa, jonka emo hylkäsi, mutta joka selvisi silti.
Sellainen, joka juo maitoa tuttipullosta ja nukkuu tuvan matolla pienellä kerällä.
Vartioi, kun me syömme lättyjä ja seuraa perässä toisen pirtin kuistille. 
Hyppää ruohonleikkurin päälle, leikkii hippaa ja yöpyy hevosten kanssa tallissa.
Ehkä maailman haavoittuvaisin pieni eläin.

Mielessä pyöriviä ajatuksia: 
Millaisia ovat pienen poron unet ja ajatukset? 
Haaveileeko se tuntureista, jäkälästä, hiirenkorvista vaiko kadonneesta äidistä?

4.7.14

Silloin kun ei sada


































































































































































Mennään piknikille, pop up -baariin, spontaanille lounaalle.
Maataan nurmella päät kevyenä siitä, että on  v i i k o n l o p p u.

Ihmetellään joka ilta seitsemänteen kerrokseen vinosti paistavaa,
laskevaa aurinkoa unisilmin ja pumpulimielin.

Vajotaan siihen ajatukseen, että ei tule sunnuntaita,
ei pohjoiseen paluuta eikä onttoa, kolhoa ikävää.

**

Sodankylän kesä on nyt vihreimmillään ja kaikki on hyvin.

Täällä me ollaan, kesätyöläisinä.
On pieni talo, on ruutulattiat ja viisas kotikissa.
Vastaanottoajat, mukavat kahvihuoneihmiset ja uuteen arkeen totuttelu.

Tunne siitä, että päivän jälkeen ei jaksa kuin tuijottaa eteensä ja syödä voileivän,
pestä hampaat ja ehkä saunoa, on väistymässä hiljalleen.

Tilalle tulee ajatus, kesä tosiaan on. 

Ja te kaikki siellä. Mukavaa, että olette tallella. Jutellaan!





20.4.14

Postikortteja Etelä-Amerikasta VII






Kiivetään toisellekin vuorelle.
Täällä ei ole lunta, on loputtomasti hiekkaa ja hikeä.
Darwinin aukiolle noustaan kapoisia polkuja pitkin, välillä luikertelevaa reittiä ei erota kivisestä rinteestä.

Mieleen tulevat Kalifornian mäet ja taivas. Sää on ankarampi, hartiat palavat jo viidennen kerran tälle matkalle, vaikka rasvaan minkä ehdin.

Kaksi kertaa vanhemmat hyppelevät edelläni ja suuta kuivaa.
Katselen alas laaksoon, tuntuu, että autot eivät pienene, vaikka kuinka kipuaisi.

Perillä näköalapaikalla lohkareiden varjossa syödään viimeiset tuomani salmiakit.
Katsellaan kuinka huipulle asti ehtineet hoippuvat ohitse, koteihinsa.
Mietin, että nyt olen kaukana kotoa.

Alaspäin on kuljettava rauhassa, ettei lipsu.
On aikaa nähdä perhoset ja lihavat ampiaiset, kuunnella sivukorvalla saksalaisia turisteja.
Maa pöllyää ja värjää vaatteet, sukat jäävät pesun jälkeenkin punaruskeiksi.